Tästä se kai sitten alkaa tämä kirjoittelu. On perjantai-iltapäivä ja kunhan vain töistä pääsen niin aion mennä kotiin tiskata sen valtavan vuoren pois ja siivota ehkä muutenkin ainakin pyykit pois ja vaatteet kaappiin. Ompahan sitten paljon mukavampi aloittaa viikonlopun vietto.
Koska huomenna aikomus on mennä Riihimäen lasimuseoon lasipäiville, on tänään siis koti-ilta jonkun hyvän leffan parissa. Taidampa vääntää perinteeksi tulleen jääkaapin tyhjennys pitsan... Pohjan resepti on jo yläasteella saamastani köksän kirjasta, mutta toimii suunnattoman hyvin, vaikkakaan en ihan aina viitsi kovin tarkkaan mittailla aineita.
Kyseinen pohja tehdään siis seuraavasti:
n. 5dl karkeita vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
reilu ripaus suolaa
Tässä vaiheessa sotkutellaan huolellisesti kuivat ainee ja jos tahtoo niin voi lisätä vaikkapa kuivattuja yrttejä kuten basilikaa, timjamia, oreganoo tai vastaavaa ja sitten lisätään...
2 dl kädenlämpöistä vettä
reilu kourallinen öljyä (itse käytän usein basilikaöljyä, kun antaa kivan maun
Kaada vesi jauhojen sekaan, mut öljy kämmeneen ja sekoittele sitten sillä öljytyllä kädellä tasaiseksi. Pistä vielä kohoamaan liinan alle siksi aikaa, kun kaivat esiin täytteet ja paistat vaikka jauhelihan.
Kauli koko taikina suoraan leivinpaperille pöydällä, josta se on sitten helppo papereineen kiskasta pellille.
Äärimmäisen laiskana ihmisenä en juurikaan viitsi mahan kurniessa ruveta mitään oikeita pitsakastikkeita kyhäämään, vaan laitan pohjan päälle Heinzin mexican ketsuppia, josta tulee kivan tulinen säväys pitsaan, sitten päälle täytteet ja reippaasti juustoa, uuniin 225 asteeseen ja sellanen 15-20 minuuttia aikaa. Kandee antaa pitsan hetken levätä ennen nauttimista, niin pysyy juusto paremmin kasassa.
Hyviä perjantai iltoja